sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Unelmat toteutuvat

Finnair-lounge porttien 36 ja 37 välissä
Joulun matka oli erittäin onnistunut. Odotin lentomatkaa kuin konsanaan 15 vuotiaana päästessäni ensimmäiselle pitkälle lennolle. SUURI unelmani oli toteutumassa, lensimme businessluokassa. Työt päättyivät lauantaina ja lento lähti sunnuntaina illalla. Menimme kentälle hyvissä ajoin, sillä halusin ehdottomasti loungeen istuskelemaan toviksi ennen koneen lähtöä. Loungessa olikin kelpo odotella ja nautiskella skumppaa ja pientä purtavaa. Tunnelma oli rauhallinen. Koneeseen pääsimme ensimmäisinä, business luokan etuja. Oma paikka riviltä 4 ja keskeltä löytyi helposti. Sitten vain olo mukavaksi. Ja jo tuleekin emo kyselemään saisiko olla samppanjaa. Kukaan tervejärkinen ei vastaa kieltävästi tuohon kysymykseen. Koneen lastauksen odottelu sujui vikkelään ja pääsimme lentoon melkein aikataulussa. Ilmassa alkoi tuolin ominaisuuksien tutkiskelu. Sillä sai ajella ylös ja alas ja hierontaakin oli tarjolla. Hyväksyttävää. Ruokailu oli elämys. Valkoiset liinat. Alkupalojen alkupaloiksi paahdettuja manteleita. Alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka tarjoiltiin kaikki erikseen, oikeilta lautasilta ja oikeilla aterimilla ja juomat Iittalan laseista. Ruoka oli hyvää ja juomissa valinnanvaraa. Makea jälkiruokaviini oli parasta. Kaffet päälle ja koisimaan. Nukuin hyvin pitkät pätkät, peitto oli pehmeä ja lämmin, tyyny miellyttävä. Vähän jopa harmitti, että lento oli niin lyhyt, 10 h. Pari tuntia ennen laskeutumista saimme aamiaisen. Croisanttia ja hilloa valitsin tietenkin, kun tarjottiin ja aamiainen oli todella runsas.
Kotiinpaluu oli päivälento. Phuketin kentällä olo ja kohtelu oli kuin paremmallakin vieraalla. Matkalaukkujen luovutuksen jälkeen virkailija ohjasi meidät passintarkastuksen jonojen ohi omalle tiskille leimauttamaan passiimme poistumisleimat. Sitten omaan turvatarkastukseen, jossa ei tietenkään ollut jonoja ja lopuksi hän osoitti meille paikat loungessa. Kohtuullista palvelua. Loungessa oli tarjolla ruokaa, makeaa, hedelmiä ja juomia. Kahvit, kakkupala ja hedelmiä välipalaksi. Etuoikeutetusti koneeseen ensimmäisinä ja taas samppanjaa. Loma on juhlaa ja loma on elämää. Lento sujui leppoisasti. Katseltiin leffoja, nukuimme, söimme ja joimme. Ei mitään hätää elämässä. Lentoaika 11 h ei tuntunut missään. Rahalla saa ja busineksessä lentää paremmin. Ero pitkillä lennoilla economyn ja busineksen välillä on niin suuri, että lennän jatkossa pitkät lennot aivan varmasti busineksessa. Ensi joulun lennot on jo varattu. Seuraava unelma on päästä Airbus A 380 koneen businekseen ja miksei jopa ykköseenkin, mutta nyt riittää vielä tavallinen business. Siinä riittää nautittavaa ja ihmeteltävääkin varmasti vielä muutamalle kerralla vallan helposti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti